lauantai 27. huhtikuuta 2013

Multa on kultaa!!!

Voi miten mukava päivä tänään on ollut!
Aurinko paistoi ja minä nautin.
Ah!
Kohta saan alkaa kylvämään siemeniä kasvimaalleni.
Ja kukkapenkkiin. 
Jokaisella pitäisi olla maata, mitä myllätä. 


Tästä tuli mieleen aika, 
kun päätin, 
että minä en koskaan laita mansikkamaata! :)
Mutta siinä se on.
Ei. Se ei ole minun tekemä.
Minä olen laittanut vain purut käytävälle. 

Vieressä kasvimaa odottaa lannoitetta ja siemeniä.


Kompostin tyhjennystä yhdessä naapurin kanssa.
Oli vaan jäätynyt talvella, niin jätettiin sulamaan. 


Krookukset nostavat varttaan.


Ja aurinkoverhoni on taas selvänä!
Laitoin sen verran kauas toisistaan, 
että jospa nyt tuulikaan ei niitä tuivertaisi. 


Siinä sitten istuin ja join kahvia.
Ihastelin omaa pihaani! 
(tai siis vuokra..)

torstai 25. huhtikuuta 2013

Tuulen tuivertamaa

Kesti kosteutta.
Ja valoa.
Antoi sateen piiskata. 
Ja auringon kuivattaa.
Mutta tuulta,
sitä ei jaksanut vastustaa.
Lähti mukaan 
kuin kuiva lehti.
Kevyesti.
Lentäen. 


Näin siis kävi aurinkoverholleni! :)
Tuhannen solmussa.


Ilta oli kuitenkin tunnelmaa täynnä..


lauantai 13. huhtikuuta 2013

Aurinkoa ilman aurinkoa!

Tänään ei paistanut aurinko taivaalta.
On ollut harmaata ja likaista. 
Mutta aurinko paistoi muuten.


Aurinkoverho terassilla.
Katsotaan, miten kestää kosteutta ja lämpöä.




Kukat tuovat iloa.
Ja kauneutta. 


Aurinko sisälläni.

Ajatus ystävästä.
Mukavasta hetkestä.
Retkestä, 
jota teimme. Teemme.

Aurinko sisälläni kuplii.
Nostaa pintaan tunteen. 
Ilon. Onnellisuuden. 
Ikävän. Haikeuden. 

Kasvoille jää hymy. 


perjantai 12. huhtikuuta 2013

Villaista vekaroille ja itselle


Veljenpojan haalari. 
Malli drops desingin sivuilta 
muokattuna oman pään mukaan.



Kummitytön joululahjasukat.



Omia sukkia.
Molempien kuvioiden ohje löytyy dropsin sivuilta.
Ja varpaat pysyy lämpiminä.


Talvella ei aina niin lämmin kirkossa. 
Siispä rannustimien tekoon ja soitto taas luistaa. 
Kuvion ohje löytyy dropsista, 
mistäpä muustakaan. 


Tässä jo monta monta vuotta sitten tehdyt huopaset.
Neulahuovutuksella tehdyt kuviot. 
Vähällä käytöllä ollu.
Saapa tiiä, jos vaikka siirtyisivät patakintaiksi! 

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Matka palmusunnuntaista pääsiäiseen..

Ensimmäinen pääsiäinen kokonaan töissä.
Se oli todella vaikuttavaa.
Mutta myös uuvuttavaa. 

Hiljaisella viikolla valmistautuminen
kohti Golgatan tapahtumia. 
"Käy yrttitarhasta polku.."

Kiirastorstai.
Viimeinen ateria.
Alttarin riisuminen 
ja pukeminen mustiin. 
"Oi, Jeesus, viimeisenä yönä.."

Pitkäperjantai.
Viisi punaista ruusua - 
viisi Jeesuksen veristä haavaa.
"Oi, rakkain Jeesukseni.."

Hiljainen lauantai.
Odotusta. Hämmennystä.


Pääsiäisen ilo.
"Aurinkomme ylösnousi,
paistaa voitto vuorella.."


Ja toivottavasti nyt jatkaa paistamista!
Nimittäin vapaa päivät kutsuvat!