Liekissä on elämää!
Kaikkea elämään liittyvää kuvien kautta. Paljon haaveita. Unelmia - toteutuneita ja toteutumattomia.
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
tiistai 26. helmikuuta 2013
Piristystä sairasteluun
Olen kohta 2 viikkoa ollut äänetönnä,
joten piristykseksi ostin eilen keltaisia tulppaaneja.
Keltainen ja vihreä ovat mun lempivärejä.
Ja tulppaanit ovat kauniita.
Sisällä olo on turhauttavaa.
Varsinkin, kun ulkona on niin kaunista.
Siispä pitkästä aikaa laitoin Husqvarnan surraamaan.
Omista vanhoista farkuista syntyi pienen pienet farkut
pienelle pienelle pojalle.
En osaa käyttää kaavoja tai en jaksa tai...
Nämä tein toisista housuista vähän mittoja otellen.
Pussipusseja tein joululahjaksi äidille ja sisaruksille ja parille ystävälle.
Silloin värinä valkopunainen.
Innostuin vielä, kun kaikille en ehtinyt jouluna tehdä. :)
Nyt vähän tällaista synkempää, mutta keltainen tuomassa vähän väriä.
Yksi on veljelle, toinen siskolle. Yksi on kaverille ja viimeinen ties kelle.
maanantai 25. helmikuuta 2013
Näkymiä kotini ikkunasta..
Kauralyhde odottamassa lintuja takapihallani.
Kun istun ruokapöydässäni, näen tämän maiseman.
Se on kuin elävä taulu.
Joka päivä vähän erilainen.
Naakkoja.
Aurinko. Lumiset puut.
Valon voima.
Naapurin punainen aitta.
Pilkottaa aidan takaa.
Valon ja varjon leikki.
Kevät!
lauantai 2. helmikuuta 2013
A niinkuin alku tai alppipolku!
Seinälläni luki joskus rautalangasta väännettynä Alppipolut. Se on jotenkin haaveellinen sana. Jotain, jota voi tavoitella. Jotain kaunista.
Näin on hyvä aloittaa tämä blogini. Tervetuloa haavemaailmaani!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










