tiistai 19. marraskuuta 2013

Aika - kuluva käsite! Kesälomaa muistellen..

Auringon lasku Levin huipulta elokuussa.

Todella! 
Nyt on aika kyllä kulunut kuin siivillä. 
Monenlaista on ehtinyt tapahtua.
Lomaa ja työtä. 
Oleilua ja meneilyä.
Jäänyt tämäkin ihan unholaan.
Nyt kuitenkin jotain muistoja kuvien muodossa
kesälomasta ja syksyn alusta..

Kesäloman lomailun alkua Sodankylästä.

Vaellus osuus, matkalla kohti Kätkätunturin huippua! 

Huipulla!

Särkitunturin huipun näkymiä

Järviä ja tuntureita.. Särkitunturilta.

Tuulessa huojuvaa niittyä Levillä.

Lasku - yhdessä auringon kanssa!

Hankasalmen Hankamäellä hankalaa..?!

Auringosta hohtavat tähkäpäät.
Lähellä Turkua.

Naantalin aurinko!!! :)
Poutaa näyttää olevan tulossa..

Turun linna - täynnä historiaa!
(Sattu niin sopivasti tuo hääpari tuohon.)

Haihtuvia hetkiä..
Loma lopuillaan.
Siinä oli kesälomani lomailuiltaan.
Ehdin myös nauttia olosta kotosalla 
ja maata auringossa ja lukea kirjaa.
Tuntuu, että siitä on jo ikuisuus. 

Satokin on korjattu kasvimaalta.
Mitään niin kauhean runsasta satoa sieltä ei tullut, 
mutta jotain kuitenkin. 
En tiedä oliko porkkanat vähän turhan tiheässä, 
kun aika tälläisiä rakastavaisia olivat. 
(ja vähän irstaitakin) ;)




2 kommenttia:

  1. Hei, pakko kommentoida jotain kun kesähuonetta googlasin ja tämän löysin :-) Taidetaan olla vähän hengenheimolaisia :-) t: nainen maailman meriltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Olipas kiva, kun jätit kommentin. Mukava kuulla, että hengenheimolaisia löytyy! :)

      Poista